Taideakatemian oppivuosinani minulle oli tärkeintä oppia ottamaan etäisyyttä töihini, oppia ”arvostelemaan” niitä. Tämä kritisoiminen ei ole negatiivinen, lamauttava voima, vaan luomista tietoisella tasolla. Ilman sitä työ jää keskinkertaiseksi. Mielestäni jokainen elementti kankaalla joko lisää tai vähentää työn vaikutusta katsojaan.

Minulle taiteen teko ei ole terapiaa vaan sisäinen halu ilmaista itseäni kuvin. Olen asunut suurimman osan elämästäni Suomen ulkopuolella. Toisinaan väsyin monen kielen käyttöön saman päivän aikana. Maalauksissani minun ei tarvitse puhua vaikka työni puhuukin. ”